Joku sanoi tässä kerran, että kukka-alan päättävissä elimissä ei oikein tahdo pärjätä ilman kyynärpäätaktiikkaa. Toteamus ei sinänsä minua yllättänyt, tämä toimintatapa kun yltää ruohonjuuritasolle asti. Totesinkin, että kunpa joku uskaltaisi olla se ensimmäinen ja kyseenalaistaisi toimintamallin. Vastaus:" Mutta kun ei pärjää..." Olin sanaton.
Kaikki alan ihmiset eivät ole valmiita törmäyskurssille, vaan sonnustautuvat vahvaan haarniskaan vällttyäkseen isommilta kolhuilta.
Koko kansan suosikki, sisustustoimittaja Hanna Sumari, höyhensi meidät kukka-alan ihmiset blogissaan. Tervasi ja pyöritti uudelleen omissa höyhenissämme ja lopuksi tallasi pohjamutiin. Hiljaseksi vetää.
Tiedättekö? Kukka-alan ihmiset tykkäävät valittaa. Työntekijät ja työnantajat ovat usein napit vastakkain omalla tontillaan. Yhteispeli on melko vieras käsite. Hämmentävää, ja se saa minut hiljaiseksi.
Hyvät siskot ja veljet, olemmekohan me jo riittävän syvällä suossa? Pitäisikö jokaisen nyt katsoa peiliin ja tarkastella, millainen ihminen sieltä katselee takaisin? Olisiko nyt viimeistään aika kaivautua ulos poteroista kohti valoa, ihmisten ilmoille? Ja sanoa:" Hei, me hurmataan sut!" :)
Kaikki se energia, mikä nyt käytetään valittamiseen ja kyynärpäiden heilutteluun kannattaisi hyödyntää alan kehittämiseen.
Oma haarniskani on nyt levällään pitkin taistelutannerta. Se ei kestänyt enempää kyynärpäitä. Kypärä vieri viimeisenä rinnettä alas ja törmäsi kiveen.
Ugh!
Voikaa hyvin.
Minä vaikenen.
-Kirsi-
