Tunnisteet

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Arvostan


Tästä kaikki alkoi, vuosi oli 1996. Ihka ensimmäinen spiraalini. Muistan onnistumisen ilon ja näkyyhän se tuossa kuvassakin. Kuvan laatu on heikko, mutta sen tunnelma sitäkin vahvempi.





Tuhansia spiraaleja myöhemmin... :)



 Arvostan omaa ammattiani. 
Mitä enemmän ikää on itselleni karttunut, sitä enemmän olen alkanut arvostaa kaikkia maailman käsillätekijöitä. Ihan sama onko materiaali puuta, savea, lasia, metallia, lankaa tai mitä tahansa. UPEAA! Aina jaksan hämmästellä niitä lukuisia kädentaitoja ja sitä luovuuden määrää, mikä meissä ihmisissä on.



Yhtälailla, oli ihmisellä mikä tahansa taito, piirre tai ominaisuus, mikä tuo hänelle onnea ja menestystä elämässä, arvostan sitä suuresti. Joku ajaa suurta ajoneuvoa, lentää lentokonetta, hoitaa ihmistä, laulaa, soittaa instrumenttiä, kirjoittaa kirjaa tai mitä tahansa ikinä. 
Mahtavaa! Kaikille meille on tehtävä. Ja se tehtävä on tärkeä ja merkityksellinen. 
Arvostan!

Ennen kaikkea arvostan ihmistä joka itsensä lisäksi näkee toisen ihmisen. Muutenhan kaikella arvostuksellani ei olisi mitään merkitystä.


Ensi viikonloppuna taas kisaillaan kukkasidonnan Suomen mestaruudesta. Kisoja voi mennä seuraamaan tällä kertaa Raumalle.
Huima joukko kädentaitajia on siis paikalla.


-Kirsi-


keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Erilainen nuori

Tunnistatko sanonnan -olla erilainen nuori? 80-90 lukujen vaihteessa tämä sanonta oli yleisesti käytössä teinien kesken. Yllättäen viime viikolla käytin tuota ilmaisua, mikä on ollut jo neljännesvuosisataa unohduksissa. Liekö syynä se, että en ole enää niin nuori.



Mietin, mitä tuo sanonta piti sisällään, oliko sillä oikeasti jokin syvällisempi merkitys. Teini-iässä oli niin siistii olla erilainen. Ehkä ollessaan erilainen nuori sai sen varjolla vähän mogaillakin, ainakin omasta mielestään. Oikeasti persoonallisia nuoria katsottiin kuitenkin kieroon. Ja vähänks oli noloo, milloin mistäkin syystä. Mutta olimmeko me loppujen lopuksi niin kovin erilaisia ikätovereidemme kesken?

Ulkoisesti pyrittiin olemaan samanlaisia. Haluttiin olla muodinmukaisia niin hiusten, meikin kuin vaatetuksenkin osalta. Kuitenkin juuri nuo ulkoiset tekijät paljastivat perheiden väliset tuloerot ehkä näkyvimmin. Puhuttiin jupeista ja maalaisista.
Oman aikani peruskoulu onnistui parhaiten siinä (,kiitos 80-luvun nousukauden), että se oli kaikille tasa-arvoinen. Meillä oli yhtäläiset oikeudet kaikkiin saatavilla oleviin materiaaleihin ja välineihin. Samoin kaikille oli mahdollista osallistua mm. koulun järjestämiin retkiin ilman vanhempien rahallista panosta. Siihen aikaan 100 markkaa riitti aika pitkälle.


Halusin tietää, miten tämän päivän nuoret ajattelevat erilaisuudesta ja kuinka suvaitsevaisia he ovat muita kohtaan. 15-vuotiaan poikani kertoman mukaan vuoden 2015 nuoriso ei poikkea kovin paljon kasari-ysäri-teineistä tässä suhteessa. Nuoret jakaantuvat ryhminä joko harmaaseen massaan tai niihin, jotka uskaltavat olla persoonallisia. Pääosin erilaisuutta ja persoonallisuutta suvaitaan, riippuen siitä kummasta ryhmästä asiaa tarkastellaan. Nuoret ovat keskenään tasa-arvoisia eikä esim. pukeutumisessa merkkitietoisuus ole kovin tärkeää.



Rahalla on kuitenkin entistä suurempi merkitys elämässämme. Perheenjäsenten yhteiskäytössä ollut veivattava lankapuhelin on vaihtunut henkilökohtaisiin älyluureihin, lerput pieniin muisti-tikkuihin, manki- mopot mopo-autoihin. Elektroniikkalaitteiden määrä on moninkertaistunut kotitalouksissa ja 100 euroa ei oikein tahdo riittää mihinkään.Terveydenhoito ei ole enää itsestään selvää.
 Miten käy tulevaisuudessa? 
Pystytäänkö tasa-arvoinen lapsuus ja nuoruus takaamaan niin, että kaikilla on yhtäläinen mahdollisuus ponnistaa hyvään elämään?



Epävarmuustekijöitä on arjessamme yhä enemmän. Teoriassa saamme ilmaista mielipiteitämme ja sana on vapaa. Yksilöidyt tarpeet pyritään ottamaan huomioon.
Käytännössä yhteiskunnan lokerot ovat pelottavan ahtaat ja niihin asettauminen ei anna tilaa olla kovin erilainen. Karmeinta on kun itsenäinen ajattelu on kiellettyä.

Miten saada ajattelevat aivot tyhjäkäynnille?
Tunnen olevani edelleen se erilainen ...aikuinen.


-Kirsi-



sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kauppiaaksi syntynyt?

Mukavaa sunnuntaita. Alun alkaen minun piti kirjoittaa tänään piirtämisestä, mutta käytyäni 
Leineperin Ruukin markkinoilla, aiheena onkin yritteliäisyys.


Ruukin miljöö on tietenkin itsessään mielenkiintoinen kohde tutustua. Minua kiinnostivat teolliset rakennukset, mutta myös pienet, sympaattiset työläiskodit. Markkinahumua riitti. Ihmisiä oli paljon liikenteessä, mikä tuottikin hieman päänvaivaa pysäköinnin osalta. Sepän paja teki jälleen kerran itseeni suurimman vaikutuksen.



Kädentaitajista ja käsityöläisistä koostuva yhteisö oli saanut rakennettua alueelle houkuttelevan kauppapaikan. Mieheni, jonka suonissa virtaa pohjalaista verta, totesi:" Kyllä tämän perusteella suomalaisia voidaan pitää yritteliäinä". Olen ehdottomasti samaa mieltä.


Kuuntelin mielenkiinnolla erään kauppiaan ja ostajan välistä "kaupankäynti"-keskustelua. Naisella oli käsissään pitsiliina, mikä häntä kovasti kiinnosti. Myyjäkin olisi mielellään sen hänelle myynyt. Hintakeskustelu alkoi hieman kangertaen, myyjä ehdotti ostajaa tarjoamaan. Ostaja heitti niin sanotusti pallon takaisin myyjälle vaivaantuneena: " ..sen hinnan nyt pitäisi siitä suunnasta tulla, sanon sitte otanko vai en". Myyjä rohkaistui:" No, jos mä sanon kaks kymppii, niin mitä mieltä olet siittä?" Nainen vastasi yrmeästi:" Emmää ota...". 
 Huvittuneena tilanteesta kävelin ulos myymälästä ja puistelin päätäni. Ei mennyt ihan tuubiin...mitä sinä olisit tehnyt? Minä olisin heittänyt vastatarjouksella ;) Liina taisi jäädä odottelemaan parempia aikoja.


Tämän reissun myötä oivalsin hauskan asian. Olen nimittäin lapsesta asti ollut "kauppias". Päiväkodissa, jota siihen aikaan kutsuttiin lasten tarhaksi, leikin kauppaleikkejä aina kun mahdollista. Siellä oli kokonainen kauppa/kioski, jossa voi leikkiä "kaupan tätiä". Muistan vielä millainen kassakone oli siellä ja kotona. Mummilassa kauppaleikit saatiin aikaan tätini keräämillä elintarvikepakkauksilla. Leikkirahaa tietenkin oli aina käytössä.

Ala-aste ikäisenä olen tehnyt ensimmäisen kerran oikeaa kauppaa. Äitini piti pienimuotoista kesäkioskia mökkikylässä. Siellä mukava setä opetti minua "antamaan rahasta takaisin". Sillä opilla toimin tänäkin päivänä ihan oikeissa töissä.


Käsityöläisyys ja yrittäjyys samassa paketissa? Nykysuomessa melkoisen haastava yhdistelmä. Iso ja merkittävä plussa on kuitenkin vapaus tehdä itselle tärkeää työtä omin ehdoin. Lisäksi yrittäjyys haastaa mukavasti yrittäjää kehittymään ja kehittämään.



Kuvat piirustuksista kuvaavat omaa yrittelijäisyyttäni.

-Kirsi-

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Kummituspuu ja perhonen

Corokia cotoneaster. 

Sanoisin, että hauskin kasvituttavuus pitkiin aikoihin. Voisiko mikään muu paremmin sopia alkavaan syksyyn? Sillä voi kohentaa kodin ilmettä, mutta yhtä hyvin se soveltuu syysistutuksiin. Kummituspuu selviää pienestä pakkasesta ulkona.


Kummituspuu kasvaa luonnonvaraisena Uuden-Seelannin metsissä tai kallioilla. Sen  kasvutapa on  pensastava. 


Kummituspuu tarvitsee valoisan tai puolivarjoisan kasvupaikan. Kastelun tulee olla tasaista. Keväisin kasviin ilmestyy keltaiset kukat,( joita en itse ole nähnyt kuin kuvissa). Sen marjat ovat punaiset tai keltaiset.



 Tämä leidi ei esittelyjä kaipaa. Kaikki sen tunnistavat. Kyseessä ei ole perhosen lento vaan pitkän ja suurenmoisen kukinnan loisto.


 Aurinkoa syyspäiviin sinulle ja minulle :)

-Kirsi-

perjantai 4. syyskuuta 2015

Nollasta sataan ja takaisin

Lähtöpisteessä taas ollaan. Minulla ei ole uutisia. On jälleen roppakaupalla kokemuksia takataskussa. Siinä kaikki.

Menneen kesän aikana opin jälleen uutta itsestäni ja kanssaihmisistä. Olin äärettömän innostunut ja valmis tekemään U-käännöksen elämässäni. Käännöksen loppuvaiheessa oli palattava alkuun.

Jäljelle jäi tyhjää. Lähinnä tyhjä pää.



Kaksi vuorokautta myöhemmin pohdin: mikä olisi se oikea ratkaisu, mahdollisuus, johon voisin tarttua? Olen valmiina.


Selvät syksyn merkit ovat näkyvissä. Jouluunkaan ei ole kovin paljon enää aikaa.
 (On ihan normaalia, että kukkakaupan ammattilainen mietiskelee jo tulevaa joulua.)

Saatan hyvinkin aloittaa viikonloppuna fiilistelyn kynttilän valossa.


Ylpeänä ja ilahtuneena saan katsella kauniin Cambriani kukintaa keittiön ikkunalla.

Idearikasta syksyä toivoen,

-Kirsi-