Tunnisteet

maanantai 28. joulukuuta 2015

Aikuisen pojan äiti


Meidän perheen joulun vietto huipentui eilen esikoisen 18-vuotissyntymäpäiväjuhliin. 
Kahvipöydässä tuli muisteltua taas menneitä ja aikaa pienen lapsen äitinä. 
 Nyt päälimmäisinä ajatuksina ovat ylpeys ja kiitollisuus tuosta nuorukaisesta, joka syntyessään oli kovin pieni ja avuton. Tänään tuo salskea nuori mies sai virallisesti luvan tarttua rattiin ja kaasutella autolla matkaan.


Kahvipöytäkeskusteluun osallistui äitejä 89-vuotiaasta 36-vuotiaaseen. Lapsen muutto pois kotoa tuntui olevan se ISO juttu.
Ajattelen kuitenkin, että lapsesta luopuminen (vaiko sittenkin lapsuudesta luopuminen?) tapahtuu asteittain lapsen kasvaessa ja kehittyessä.
Päivien, kuukausien ja vuosien kuluessa teemme itsestämme koko ajan vähemmän tarpeellisia lapsillemme.


Muistan kuinka vaikeaa (minulle) oli viedä esikoinen päivähoitoon ensimmäisen kerran. Se taisi olla elämäni pisin työpäivä. :D
Haikein mielin olen hänet vienyt niin kerhoon, eskariin kuin kouluunkin.

Lapseni on kasvattanut minua.
Hän oli jo kuudennella luokalla omasta mielestään valmis muuttamaan pois kotoa. 
Arvasitko? Niin, meillä alkoi silloin teiniaika.

 Seuraavana pojalla on vuorossa armeijan harmaat, opiskelut ja muutto pois kotoa. 
Mielestäni olen tähän niin valmis kuin vain äitinä voin olla.







 Katsellessani siskoani kolmen pienen lapsen äitinä, huokaisen tyytyväisenä ja totean:


 "Hyvin tehty! Onnittelut lienevät paikallaan myös meille vanhemmille."

Mutta ennen kaikkea
ONNEA "jooseppi"!


 Teiniaikahan meillä jatkuu. Tosin kuopusta ei saa kutsua teiniksi, joten ettehän paljasta minua :)

-Kirsi-

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Joulu




 



Hyvää joulukuuta. 

Kukkakaupoissa eletään vuoden kiireisintä aikaa. Vaikka kiirettä ja työtä riittää (onneksi!), on se myös inspiroivaa aikaa. Innostumista, ideoimista ja kauneutta kaikkialla. Edes jatkuvat sateet, ehkä juurikin siitä syystä, eivät tuota iloa saa sammumaan.

Olen kotonakin inspiroitunut kukkien sidonnasta omaksi ja toivottavasti myös teidän iloksi. :)
Facebookissa on ollut käynnissä adventinajan arvontaa. Tämän päivän arvontaan ehtii vielä osallistua.
Aiheeseen liittyen tässä omat joulun must!-jutut.



Emma-kissa ei niinkään ole inspiraation lähde, huvituin sen kiinostuksesta omiin touhuihini. 


On itsestään selvää, että läheiset ja yhdessäolo tuovat joulun, mutta meillä jokaisella on varmasti myös joitakin maallisempia asioita, joita ilman joulu ei olisi joulu.

Joulukuusen lisäksi, jota muuten jo kovasti odotan, koristan kodin muutamalla joulukoristeella jokaikinen joulu.


 Tämä tonttukaksikko kuuluu takanreunukselle. Sain suloisen koristeen rakkaalta siskolta jo vuosia sitten. Sen haen varastoistani aina ensimmäisenä viimeistään pikkujouluksi.


 Kukat. Ilman kukkia en voisi kuvitella olevani. Vaikka minulla olisi kuinka pieni joulubudjetti, siihen sisältyy aina jokin joulukukka tai kukkia.
Yleensä se on leikko-amaryllis joko valkoisena tai viininpunaisena. Joulutähdestä pidän eniten vaaleanpunaisena tai `Harlequin`- lajikkeena. 
Tulppaanit leikkona tai sipuleina ovat ihania...olen oikeastaan kaikkiruokainen kukkien suhteen.


Tänä vuonna hurahdin hyasinttiin ja minikokoiseen jouluruusuun. 







Viime vuonna jo ihastuin Maria Drockilan pallokynttilän kauniiseen kiiltävään pintaan. Silloin se jäi kaupan hyllylle, mutta nyt ostin sen itselleni heti, kun tuli myyntiin. Kaunis!
 Sytytän sen vasta aattona.



Mailegin-tontut. 
Niitä meillä jo on muutama, mutta nämä ovat ensimmäiseni. Ne pääsevät myös ensimmäisinä sohvan nurkalle istuskelemaan joulun alla.


Minulla on pitkään ollut joulukuusessa kovin vaaleat joulupallot. Koristeluvaiheessa olen kaivannut vähän särmää värimaailmaan. Löysin Ikeasta vihdoin sopivat. Punaisimmat pääsevät mukaan tällä kertaa.


Muistattehan, että neljänteen adventtiin tulee vielä yksi joulu-arvonta fb:n puolella. Arvonta-aika alkaa taas tulevana keskiviikkona. Olisi mukavaa saada teitä mahdollsimman monta osallistumaan. 

Hyvää ja Nautinnollista Joulunaikaa!

-Kirsi-


tiistai 3. marraskuuta 2015

Vapaapäivä



Pakko myöntää, että vapaapäivä on viikon paras päivä. Tunne tästä on itselleni uusi, mutta olen tainnut päästä kaltaisteni joukkoon. Minäkin osaan odottaa vapaapäiviä ja lomia. 
Onkohan tämä ikäkysymys vai ihan jotain muuta?



Visio olisi, kunhan olisi riittävästi aikaa ja inspiraatiota. Kävyt on joka tapauksessa kerätty ja kuivumassa ja minä odotan niiden aukeamista.



Keräilijä-ihminen. Oman kuvan ottaminen ja sen katsominen on armotonta. Maan vetovoiman vaikutus ja kuluneet 41-vuotta kertovat karua kieltä. Onneksi poistaminen kuvakokoelmista on helppoa eikä se maksa mitään. Toisaalta omakuva on jostain syystä kiinnostava. Siinä itsensä näkee ihan erilailla kuin esimerkiksi peilistä.


Seuralainen. Juu, tämä heppu se on aina hauskasen näköinen. Ei näy rypyt, ei huolet paina, kunhan vaan joku on kotona seurana.



Vanha-Rouva (Emma). Hän se osaa nauttia elämän parhaista paloista. Vapaapäivä on joka päivä. Tosin on pakko myöntää, että se on paikkansa ansainnut suurenmoisilla metsästäjän vaistoillaan. Meillä ei hiiret hypi pöydillä...kissa kylläkin.

Mukavaa marraskuuta teille kaikille!

-Kirsi-


lauantai 31. lokakuuta 2015

Kun sydämesi tänne jäi


Kuudes päivä syyskuuta vuonna 2006 havahdun kevyestä unesta puhelimen soittoääneen. On aamuyö, tiedän syyn puhelimen pirinään. Sydän alkaa jyskyttää ja suuta kuivata. Vastaan ja odotan kuulevani jotain, mikä tulee muuttamaan kaiken eikä paluuta ole. Naisääni puhelimessa kertoo, että nyt on se hetki, kun on lähdettävä. Kuuntelen kaiken rauhassa, sydän edelleen kiivaasti jyskyttäen. Nainen lopuksi muistuttaa: " Muistakaa ajaa varovaisesti."

Menen herättämään pikkusiskoani, joka onkin jo herännyt samaiseen soittoääneen. Pukeudumme hiljaisina ja matkamme alkaa. Koska kello on niin kovin vähän, sovimme yhteisesti ettemme herättäisi vielä pikkuveljiämme.

Kävelemme sairaalan käytäviä pitkin. Joka askel johdattaa meitä lähemmäksi kohti tuntematonta. Matka on pitkä, vaikka käytävä on melko lyhyt. Hoitaja on meitä vastassa ja johdattaa meidät jo tutuksi tulleeseen huoneeseen.

Kävelemme sängyn äärelle, jossa makaa mies, raskaasti hengittäen, silmät tuijottaen tyhjää. Siinä hän on, elämäni ykkösmies, mies-esikuvani. Hauraana ja voimattomana. Hän, joka on minulle aina edustanut vahvuutta, terveyttä, iloa, lempeyttä, urheilullisuutta, positiivisuutta. 

ISÄ.

Noin kaksi tuntia myöhemmin soitamme siskoni kanssa äidille. Poikien pitäisi tulla myös isän luo. 
Olemme nyt paikalla jättämässä hyvästejä, isälle.

Iltapäivällä hyvästejä on jättämässä isän ystäviä, kyyneleet valuvat vuolaasti. Itkemme siskoni kanssa nurkan takana, koska emme voi tietää kuuleeko isä itkumme. Emme halua tuottaa hänelle huolta enää. Isän viimeinen matka on alkanut.

Joitakin hetkiä myöhemmin isän on tullut aika lähteä.
Sanon isälle: "Jos sun pitää lähteä, niin me pärjätään kyllä. Ei hätää.."

Ja niin hän lähti.

 Samalla hetkellä, kun isä nukahti ikiuneen, lapsuuteni pahin pelko kävi toteen. 
Puolisoni, joka oli siihen asti jakanut ykkösmiehen tittelin isäni kanssa, peri sen kokonaisuudessaan nyt itselleen. Isän vastuu minusta päättyi. Kaikki kliseiltä tuntuneet lauseet tulivat sillä hetkellä todeksi. Sisareni tulisivat kulkemaan kanssani oman elämäni päätepisteeseen. 
Ymmärsin, minun vuoroni olisi seuraavaksi.


Hoitaja piti minua kädestä. Hiljaisen hetken jälkeen poistuimme huoneesta. Nyt olisi aika valmistaa isä viimeiseen juhlaansa.
Odotimme ikuisuudelta tuntuneen ajan sairaalan käytävällä. Käytävän päässä oli joukko eri ikäisiä ihmisiä. He olivat potilaita, jotka saivat hoitoja sairauteensa. Häpesin itkettyneitä silmiäni, aiheutanko ahdistusta heille, mietin. Heillä on vielä elämää jäljellä.

Vihdoin pääsimme takaisin huoneeseen. Huone oli hiljainen ja aika tuntui pysähtyneeltä. Isä lepäsi vuoteella. Siinä hän oli, mutta ei kuitenkaan. Hänet oli puettu juhlallisesti, kasvot sidottuina. Katselin isää etäältä, en tohtinut lähestyä. Hän oli levollisen näköinen. Kiitos. Isän ei tarvinnut taistella enää.

Olin pökerryksissä. Kuluneen kahden viikon aikana ikinuori, vahva isäni oli joutunut sairaalaan, todettu vakavasti sairaaksi ja kuollut viisikymmentäkuusi vuotiaana.

Meidän tulisi järjestää isälle viimeinen juhla, jossa hän ei olisi itse paikalla, mutta kuitenkin on. Muistoissa, minussa, siskossa, veljissä, meidän lapsissamme.

Niin, ja isän kanssahan me vielä nähdään. Silloin olen tullut oman polkuni päähän ja seuraava sukupolvi on ottanut paikkansa maailmassa, sitten on heidän vuoronsa.

Isän muistolle.



-Kirsi-

torstai 22. lokakuuta 2015

Tunne-Väri



Värit ovat jälleen tapetilla. Ehkä siihen on syynä vallitseva vuodenaika. Kunnon syysvärejä on voinut nauttia lähinnä töissä, sillä luonnon oma väriloisto on jäänyt vaatimattomaksi.

Floristin työssä värit ovat keskeisessä roolissa. Väreillä luodaan harmoniaa ja tunnelmaa sidontatöihin. Kukan muoto ja pintarakenne vaikuttavat kokonaisuuteen, mutta väri on ensisijainen asia, mihin katseemme kuitenkin kiinnittyy.

Niin kuin tiedätte, meitä ihmisiä ohjaillaan värien avulla, varoituksin ja opastein. Kiinnitämme toisiin väreihin herkemmin huomiomme kuin toisiin. Ei ole siis sattumaa, että värit: keltainen, vihreä ja punainen ovat osa arkipäiväämme.



Väreillä voi ilmaista myös tunnetilaa. Helpointa se on ehkä todeta sisustaessamme tai vaatetusta valitessamme. Luonnollisesti vuodenajan vaihtelut vaikuttavat värivalintoihimme. Meidän iloksemme kukatkin saavat värityksensä niiden mukaan.

Mutta yhtälailla kukkien väri voi kertoa vaikka rakkaudesta, ilosta, surusta...
Oletteko valinneet kukkia kuvaamaan omaa tunnetilaanne?
Minä olen, useasti.



Punainen väri merkitsee minulle voimaa ja rakkautta. Osoittaakseni välittämistä (aitoa rakkautta) toista ihmistä kohtaan, valitsen kukille punaisen värin.
Valkoinen on puhtauden ja viattomuuden väri. Minulle valkoinen väri on tarkoittanut myös tyhjyyttä ja hämmennystä.
Vihreä kuvaa uutta alkua. Minusta se kertoo toivosta myös.
Keltaisen valovoimaisuus on minulle yhtä kuin iloa, keveyttä ja leikkisyyttä, avoimuuttakin.

Minusta punavioletti sävymaailma on ihastuttava. Se sijoittuu väriympyrällä lämpimän punaisen ja kylmän sinisen väliin. Violettia väriä pidetään arvokkaana ja taiteellisena värinä. Sinivioletti taasen yksinään on minusta apaattinen ja ahdistava väri.

Oranssi on energiaa!


Ilman valoa ei olisi värejä.
 Valon värillä on myös vaikutuksen näkemäämme väriin. Luonnonvalossa ja keinovalossa värit saavat erilaisen sävyn. On mielenkiintoista, kuinka me keskenämme aistimme värit eri tavoin. Siihen asiaan törmää useasti kukkakaupan asiakaspalvelutilanteissa. Syynä on kuulemma fysiologiset eroavaisuutemme. Mutta uskon, että siihen vaikuttavat myös omat mielikuvamme väreistä. Osa on lapsuudesta opittua osa taas trendien luomaa.













Tunteiden värittämää arkea teille toivottaen,

-Kirsi-

PS. Kohta pääsemme taas joulun myötä pukemaan kotimme punaan tai mikä se joulun väri nyt sitten kenellekin on. Aika kiva, vai mitä? Meillä väri on tänä vuonna punainen. ;)

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Museo, Heini ja vinkkipyyntö



Pitkästä aikaa olimme kuopuksen kanssa museokierroksella. Satakunnan Museon perusnäyttely on aina hieno. Oman kotikaupungin historiaan pääsee tutustumaan kalastuksen, viljelyn, teollisuuden ja kaupankäynnin kautta. Kaupunki on käynyt läpi monenlaisia muutoksia. Kauneutta ihannoivana mietin haikeana purettuja rakennuksia, Pori on ollut kaunis. Teollistuminen näkyy nykyisessä katukuvassa vielä, vaikka sekin alkaa olla jo historiaa.
Oma suosikkini museossa on lapsesta asti ollut Pekkalan kauppa. Nyt lapset pääsevät leikkimään pikku-Pekkalaan, kannattaa mennä, oli hieno sekin. :)

Upein näyttely mielestäni oli tällä kertaa Kamarissa. Siellä oli esillä Akseli Gallen-Kallelan luonnoksia Jusèliuksen mausoleumin freskoista.
Mainitsemisen arvoinen näyttely on Poriportraits, muotokuvissa käytetty esitystekniikka on peräisin 1850-luvulta.





Ei siinä vielä kaikki. Porin Taidemuseon luentosalissa luennoi keramiikkataiteilija Heini Riitahuhta. Heinin suunnittelemat esineet ovat kauniisti kukkivia. Luennolla pääsi hieman tutustumaan Heinin työhön ja työtapoihin, mukavaa ja kiinnostavaa.
Kiitos, Heini!



Lopuksi toivoisin teiltä apua. Olen jonkin aikaa haaveillut uudesta kamerasta. Haluaisin digijärjestelmäkameran. Koska se olisi ensimmäinen järkkärini, sen pitäisi olla helppokäyttöinen ja  kohtuuhintainen.

Kuvaan paljon yksityiskohtia, kasveja ja kukkia. Sillä pitäisi saada myös hyvälaatuisia kuvia sisätiloissa, vähän huonommassakin valossa. Myöhemmin voin sitten ajatella perehtyväni laajakuvaukseen.

Jos teillä on antaa vinkkejä oikeanlaisen kameran hankintaan, niin kertokaa ihmeessä. Kaikki vinkit ja neuvot ovat tarpeen. 
Kiitos jo etukäteen.



Näistä pitäisi syntyä jotakin.


-Kirsi-






keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Paljon faktaa hinnasta



Pakkasen huuruinen ja aurinkoinen keskiviikko. Paremmin ei voisi aamu alkaa. Mieltä lämmittää ajatus esikoisen varttumisesta. Hän otti askeleen kohti miehistä maailmaa ja lähti kutsuntoihin lapsuuden ystäviensä kanssa. Lisää onnea tähän syksyiseen sarastukseen suo eilen syntynyt pienokainen, jonka täti saan olla.

Tämän autuuden myötä siirrynkin varsinaiseen aiheeseen. Jokin viikko sitten lupasin eräälle käsityöalan yrittäjälle kirjoittaa hinnoittelusta. Mistä hinta muodostuu ja miksi sama tuote saattaa maksaa toisaalla enemmän tai vähemmän kuin toisaalla. Kirjoitan asiaa pienyrittäjän näkökulmasta. Mutta hinnoittelun lainalaisuudet ovat pääpiirteissään samat, oli sitten kyse isosta tai pienestä toimijasta. Esimerkkinä tässä tietenkin on itselleni tutut tuotteet.



Hinnoittelun lähtökohta voi hieman vaihdella yrityksen toiminnan mukaan. Joko hinnoittelu lähtee myytävän tuotteen tuottaja- hinnasta, tuotettavan tuotteen materiaalikustannuksista tai tuotettavan palvelun hinnoittelusta.

Kukkakaupassa lopulliseen hintaan vaikuttaa kasvin tai tarvikkeen alkutuottajan määrittämä hinta. Tuottajahintaan taasen vaikuttaa useimmiten tuo kuuluisa kysynnän ja tarjonnan välinen laki. 

Jos satoa on yllin kyllin, kasvin hintaa voidaan laskea. Jos taas satoa on niukasti, kasvin hinta alkaa nousta. Hinnan nousua tapahtuu usein myös silloin, kuin kysyntää on enemmän kuin tarjontaa. Eli kun samanaikaisesti vietetään vaikka joulua ympäri maailmaa, kukkien hinnat alkavat nousta. Ja nimenomaan punaisten ja valkoisten kukkien hinnat nousevat. Oranssi ja keltainen kukka on edullista joulukuussa ;)



No siis, alkutuottajan määrittämän hinnan lisäksi Suomeen tuotavien kasvien ja kukkien hintaan sisältyy rahtikustannuksia. Tänne pohjolan perukoille niiden osuus hinnasta on jo merkittävä verrattuna eurooppalaisiin kukka-alan toimijoihin. Selvyyden vuoksi muistutan, että suurin osa kasveista ja kukista on tuontitavaraa, Suomessa kukkia viljellään enää kovin vähän.

Yleensä kukat ja kasvit toimittaa Suomeen kukka-alan maahantuoja, jonka toiminnan kulut lisätään kasvien hintoihin ennenkuin ne saavuttavat kukkakauppayrittäjän.


Kaikki yritystoiminta sisältää kustannuksia. Ihan niinkuin meillä kaikilla kotona, kukkakauppa-yrittäjä maksaa sähköstä, vedestä, jätehuollosta, puhelimesta, tietokoneesta, nettiyhteydestä, laitteista, välineistä, autosta, toimitiloista ja joka ikisestä nippelistä ja nappelista lampuista klemmareihin. Ilmaisia asioita ei ole olemassa, tiedätte sen itsekin.
Peruskulujen lisäksi maksettavaa riittää: vakuutukset (yrittäjän, yrityksen ja työntekijän), eläkkeet (yrittäjän ja työntekijän), palkat, palkkojen sivukulut, lomarahat, terveydenhuolto, verot ym.

Lainsäädännöllä saatetaan aiheuttaa lisäkuluja yrityksiin esim. pakolliset kassakoneet ja maksupäätteet (maksupääte ei ole pakollinen, mutta nykyinen maksuliikenne luo siihen painetta). Jokainen kottimaksu tuo kuluja yritykseen. Mutta niin tuo se aito kahisevakin.

Pienyrittäjän näkökulmasta arvonlisävero on haastava. Arvonlisäveron maksaa kuluttaja, jonka yrittäjä tilittää verottajalle. Ongelma onkin siinä, että arvonlisäveroa on maksettava myös työn osuudesta, mikä luo taas painetta myynnin kasvulle.

Mehän Suomessa maksamme veroja moneen kertaan. Jos ajatellaan vaikka työntekijän palkkaa. Siitä maksetaan ansiotuloveroa (työntekijä maksaa) ja arvonlisäveroa (yritys maksaa). Työntekijän käyttäessä palkkaansa hankintoihin hän taas maksaa arvonlisäveroa tuotteiden hinnoissa.
Yritys maksaa lisäksi toiminnastaan veroja. Verotus jakaantuu tuloveroon ja pääomaveroon.


Justiinsa juu aikalailla tuota maksettavaa on.
Kaikki tuo vaikuttaa siis lopullisen tuotteen hintaan. Kaikki kulut tulee kattaa tuotteiden myynnillä. Listasta jäi puuttumaan vielä yrittäjän oma palkka. Kyllä sekin lasketaan mukaan, koska yrittäjälläkin on oma taloutensa. Sen enempää ei tarvitse siitä kirjoittaa, koska teistä jokainen tietää, mistä jokaisen oma talous koostuu.


Yrittäjä arvioi yrityksensä menot ja tulot tulevaksi vuodeksi. Hän hinnoittelee tuotteensa ja palvelunsa niiden mukaan. Tasapainottelua tarvitaan, koska hinta ei saisi olla liian alhainen, jotta yritystoiminta olisi kannattavaa. Toisaalta hinta ei saisi myöskään niin sanotusti karata käsistä, koska asiakas määrittelee lopulta hinnan, jonka on tuotteesta tai palvelusta valmis maksamaan.

Yrittäjälle ehkä suurin haaste onkin tällä hetkellä kustannusten osuus liiketoiminnassa. On tärkeää olla tuntosarvet pystyssä, jotta kustannustehokkain paketti olisi aina käytössä.
Tilannetta ei mitenkään helpota tieto siitä, että kuluttajien ostovoima on laman vuoksi pienentynyt eikä siihen ole helpotusta näkyvissä.


Jaa, että miksi kukat maksavat päivittäistavarakaupassa (ptk) vähemmän kuin erikoiskaupassa (=kukkakaupassa)?

Muutamia seikkoja pystyn nimeämään. Kukkien osalta ptk:n hintapaine ei ole niin suuri kuin kukkakaupassa. Kukat ovat ptk:ssa oheistuote, jolla houkutellaan ja lisätään myös muiden tuotteiden myyntiä. Kukkakupassa kukat ovat päätuote, johon kohdistuu suurempi hintapaine, koska oheistuotteilla ei saada samanlaista myyntiä aikaan kuin esim.elintarvikkeilla.
Osa ptk:n kukkien alhaisista hinnoista voidaan kompensoida muiden tuoteiden hinnoissa.

Toisaalta, meillä Suomessa vallitsee ptk:n ketjuuntuminen. Tämä tarkoittaa sitä, että niiden ostomäärät tuottajilta tai maahantuojilta ovat verrattain suuret. Suurilla ostoerillä on mahdollista saada hintaa alemmaksi (kysynnän ja tarjonnan laki). Pienissä erikoiskaupoissa ostoerät ovat pieniä, koska asiakasvolyymit ovat vain murto-osa ptk:n asiakasmääristä.

Ptk:ssa ei ole floristiseen alaan kouluttautunutta henkilökuntaa. Kukkia ei ole floristi hoitamassa ja käsittelemässä. Ptk:ssa ei ole henkilökuntaa, joka antaisi henkilökohtaista palvelua tai hoito-ohjeita kasveista. Kukat ja kasvit myyjä laittaa muovipakkauksissa esille ja homma jää siihen. Kukkakaupassa floristi hoitaa, huoltaa ja huolehtii kukkien hyvinvoinnista ja ottaa vastuun niiden laadusta.
Ptk:ssa myydään nippuja, kukkakaupassa floristin sitomia kukkakimppuja ja sidontatöitä. Floristi tuntee materiaalinsa ptk:n myyjä ei.
Palkkakustannukset työntekijää kohden ovat samansuuruiset niin ptk:ssa kuin erikoiskaupassa (floristin palkka voi olla hieman korkeampi), samoja työehtosopimuksia kun noudatetaan. Liiketoiminnan suuruus onkin sitten jotain muuta.

 Erikoiskaupassa tavoitellaan normaalia palkkatasoa niin yrittäjälle kuin työntekijälle. Voitoista ei niinkään haaveilla, mutta halutaan luoda palvelua ja tuotetta laadukkaasti ja ylpeydellä. Pyritään välittämään tunnelma ja tunne, jonka jokainen ammattilainen työssään tuntee.

Ei ole kukkien voittanutta.


Entäs ne alennukset sitten? 
Ptk:ssa kerätään pisteitä ja bonuksia. Kannattaa kuitenkin muistaa, että nekin on upotettu tuotteiden hintoihin (ilmaisia asioita ei ole olemassa). Ptk:ssa ei tingata vaan maksetaan kaupan määrittämä hinta.
Pienyrityksessä alennukset voivat koitua kohtaloksi. 
Mistä se yrittäjä alennuksen kattaa? 
-Omasta palkastaan.
 Ai, miksi näin väitän? 
-Laskut, verot ja palkat on maksettava, jäljelle jää yrittäjän oma palkka. 
Kuinkahan moni palkansaaja olisi valmis luovuttamaan osan palkastaan ventovieraille pyydettäessä? Tuskinpa kukaan.

Toivottavasti tämä vastasi kysymyksiin.

-Kirsi-